Ystäväämme monitoimikissa Katti Matikaista lainatakseni voin noin todeta tästä viikonlopusta:) On ollut älyttömän mukavaa ja virkistävää! Torstaina lähdin kyllä hieman stressaantuneena töistä kohti Helsinkiä, jännitti vissiin hieman perjantain koitokset. Oli nimittäin koetilaisuus, pyrin EU-kääntäjäksi, ja siihen liittyen piti sitten pari koekäännöstä käydä tekemässä. En ollut valmistautunut oikeestaan mitenkään, enkä ole varsinaisia käännöksiä tehnyt pitkään aikaan, joten hieman huoletti. Ekassa kokeessa meinaskin aika loppua vallan kesken, käsi krampissa kirjoitin tekstiä puhtaaksi. Toisessa aika riitti paremmin, vaikka samalla taktiikalla toiminkin, eli tein ensin raakaversion ja sitten vasta kirjoitin puhtaaksi. No, vaikea sanoa miten meni, sen kuulee sitten joulukuun lopulla.

Tuo ei siis ollut se viikonlopun mukavin osa, mutta ihan mielenkiintoinen kuitenkin:) Perjantai-iltana edessä oli Gwen Stefanin konsertti Hartwall Areenalla!!! Oli mielettömän hieno! Kunnon show! Gwen tosiaan osas ottaa yleisönsä aivan ihanasti, höpötteli hassuja, otti lahjoja vastaan, kulki yleisön joukossa...<3 Ja biisit toimi erittäin hyvin! Käyn aika harvoin keikoilla ja konserteissa, mutta tuonne kyllä kannatti ehdottomasti mennä. Ja oli kiva kun sain kaverinkin mukaani, on se hauska jakaa kokemus! Vanhan rakkaan ystävän kanssa oli muutenkin ihana viettää aikaa:)

Helsingissä on aina kiva käydä, vaikka en tiedäkään, haluaisinko asua siellä. Kävin taas vakipaikoissani, eli Hiltusen antikvariaatissa (3 kirjaa tarttui mukaan tällä kertaa), Akateemisessa kirjakaupassa (siellä ei ollut yhtä hullu meno kun Stockalla. Lisäks ajoitus oli mainio, menin matkailuosastolle etsimään opaskirjaa Aasian-reissua varten ja tiskiltä bongasin juuri ilmestyneen Lonely Planetin Mekong-oppaan, jonka päätin hankkia - kuulin että se oli jo saman tien loppunut kustantajalta! Kambodza tuntuu tosissaan olevan tulossa muotiin, tosi monissa lehdissä on ollut siitä juttua viime aikoina.), Nanson myymälässä...Yksi vanha suosikki alkaa kyllä tippua listassa alaspäin, yksi Annankadun kiinalaisista eli New Bamboo Center, jotenkin tuntui ettei ruoka ollut yhtä hyvää eikä annokset yhtä runsaita kuin ennen:( Tiedä sitten. Mutta sain kyllä listalleni uuden ehdottoman suosikin, nimittäin Chjokon! Oikea suklaaparatiisi! Söin siellä taivaallisen vadelma-suklaaleivoksen ja ostin muutaman konvehdin mukaan. Oi joi, sieltä sai kyllä sellaisen endorfiiniannoksen mukaansa, että...:)

Tänään ei mitään ihmeellistä, sateista sunnuntaita vietän kotona. Kuuden jälkeen menen bodypumpiin. Hyvillä mielin voi aloittaa uuden viikon:)